Kaverille kans!
Tästä aiheesta on paljon mielipiteitä, mutta heitänpä omani pilveen myös.
Kaikki alansa asiantuntijat tietävät tilanteen, että kaverille tehdään niitä oman alan palveluja ilmaiseksi. Lääkäri tekee diagnooseja ja kirjoittaa reseptejä, suutari kengät ja graafikko logon. Kaverille, ilmaiseksi.
Silloin kun palveluksen tekijällä on aikaa ja halua tehdä ilmaista, tilanne on loistava. Mutta ammattilaisella näin useimmiten ei ole. Työssä ollaan asiantuntijoita syystä – työtä tehdään paljon ja mitä parempi asiantuntija, sitä enemmän tilaustöitä. Siksi ilmaisten palvelusten jakaminen ei useimmiten palvele lopulta hyvin ketään. Palveluksen tekijä uupuu ja palveluksen saaja ei oikein uskalla pyytää niitä asioita, mitä haluaisi.
Mitä sitten tehdä, lopettaako kokonaan palvelusten antaminen ja pyytäminen kavereiden välillä? No, se on yksi ratkaisu. Mutta toisaalta onhan kuitenkin kiva, kun voi saada luotettavalta tutulta hyvän työsuorituksen, jonka tekemisestä itsellä ei ole hajuakaan. Voi luottaa siihen, että homma tulee tehtyä vähintäänkin edullisesti ja ilman huijauksia. Toisaalta tekijäpuolella on mahtavaa saada auttaa kaveria, mutta olisi kiva tietenkin saada korvaus työstä, kun kyse ei ole harrastuksesta eikä siihen siksi haluaisi sitä vähäistä vapaa-aikaansa uhrata.
Hyvä tapa voisi olla ohjeistaa palvelun tarvitsijaa siten, että tämä pyytäisi tarjouksen tarvitsemastaan palvelusta muutamalta ulkopuoliselta vastaavalta palveluntuottajalta ja jos mahdollista, kaveri antaa työn edullisemmalla tai muuten suosittelee tekijää ja opastaa tarjouspyynnön tarkennuksissa – näin kaikki voittavat. Kotisivuhommiin ei tarvitse edes pyytää tarjousta vaan voi käyttää laskuria: https://www.nerot.fi/kotisivujen-hintalaskuri
Ps. tämä kirjoitus ei koske niitä kavereitani, jotka ovat saaneet ilmaiseksi apuani 😉